Miten meistä tuli Jyväskylän Pilates Studio?

PilatesStudio_Sali6 -® Jiri Halttunen (1).jpg

Elettiin 2000-luvun alkua, kun Merja Soanjärvi kysyi Pilateksen Suomeen ensimmäisten joukossa tuoneelta ft. Jarmo Ahoselta, ”Missä Suomessa voi kouluttautua Pilates-ohjaajaksi?” Tähän Jarmo vastasi, ”Kerää ryhmä, niin tulemme kouluttamaan teidät Jyväskylään.” Niinpä sitten huhtikuussa 2003 Mersu oli koonnut ryhmän ja aloitimme Pilates-ohjaajakoulutuksen Jyväskylässä. Ryhmässä olivat mukana Anu Vainio, Merja Kalaja., Minna Matikainen, Riitta Jalonen, Samuli Pigg ja tietenkin kaiken alullepanija Merja Soanjärvi.

Alkuvaiheet

Jarmo oli pääkouluttajamme vastaten anatomian ja fysiologian yhdistämisestä Pilates-menetelmään, sekä eri pikkuvälineiden, pre-Pilatesliikkeiden ja ohjausmenetelmän opetuksesta asiantuntevalla ja hauskalla tavalla. Toinen pääkouluttajamme oli Tanssitaiteen tohtori Pilates-kouluttaja Leena Rouhiainen, joka vastasi Klassisen repertuaarin opettamisesta. Saimmepa yhden viikonlopun verran tutustua myös Marja Putkiston persoonaan. Koulutuksemme eteni rivakasti ja niinpä olimme joulukuussa 2003 valmiit aloittamaan Pilates peruskurssit. Taitaapa tälläkin hetkellä olla asiakkainamme tuolle ihan ensimmäiselle kurssille osallistuneita!

Vuodesta 2004 lähtien olemme toimineet Jyväskylän Pilates Studion nimellä. Ensimmäisen toimintavuoden aikana pidimme joka viikko vähintään yhden Pilates-kurssin. Tämä kertoo siitä innostuksesta, minkä Pilates-kurssitarjontamme toi Jyväskylään ja itseasiassa koko Keski-Suomeen, koska kävimme pitämässä kursseja myös eri puolilla maakuntaa. Maaliskuussa 2008 pidimmekin jo sadannen Pilates peruskurssin Jyväskylän Pilates Studiolla.

Laadukasta aitoa Pilatesta

Aluksi kaikki Pilates-tuntimme olivat samantasoisia, mutta jo vuodesta 2006 alkaen siirryimme nykyiseen perus-, keski- ja jatkotunteihin. Pilates-klinikkatunnit, joissa yhdistyi fysioterapia Pilates-menetelmään aloitimme vuonna 2008. Pilateksen lisäksi Studiollamme on aina tarjottu myös muita tunteja mm. BodyBalancea, Balletonea, lämpöJoogaa, Spiraalistabilaatioharjoittelua. Pilateksesta olemme tarjonneet vuosien saatossa erilaisia variaatioita mm. Pilatesvenyttelyä, lämpöPilatesta, Pilatesta Golffareille, Mindfulness Pilatesta, unohtamatta Samulin Men in Pilates-kursseja jo vuonna 2004, joten olimme aikaamme edellä myös miesten aktivoinnissa kehon hyvinvointitreeneihin.

Toimintamme on alusta alkaen perustunut asiantuntevaan ohjaukseen, koska teemme kaikki joko liikunnanopetusta tai fysioterapiaa työksemme. Niinpä olimme iloisia, kun Tiina liittyi vahvistamaan joukkoamme vuonna 2013. Jatkuva kouluttautuminen on toimintamme peruskivi. Uskonpa, että kaikkien ohjaajiemme tunnit ovat paljon muutakin kuin Pilatesta. Voitaneen puhua enemmänkin koko kehon hyvinvointitunneista, joissa hyödynnetään Pilates-menetelmän parhaita puolia. Esimerkkinä käytän sidekudos(fascia)käsittelyjä eri välinein, joita tuntimme ovat sisältäneet jo vuodesta 2012 lähtien.

Suomen Pilates yhdistyksen perustaminen

Jyväskylän Pilates Studion viidentoista toimintavuoden aikana olemme paitsi tarjonneet tasokasta aitoa Pilatesta, myös olleet perustamassa Suomen Pilates Yhdistystä. Totesimme ohjaajakoulutuksemme alkuvaiheessa, että Suomeen tarvitaan Pilates-ohjaajille riippumaton oma yhdistys, joka järjestää täydennyskoulutuksia ja toimii Pilates-ohjaajien kokoavana yhdistyksenä. Suomen Pilates Yhdistyksen perustava kokous pidettiinkin Jyväskylässä syksyllä 2004. Ei tietenkään ole yllätys, että Suomen Pilates Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja oli Merja Soanjärvi.

Alusta alkaen asiakkaamme ovat voineet luottaa siihen, että tunneillamme saa asiantuntevaa ohjausta pienryhmässä, jossa ohjaajalla on aikaa korjata liikkeitä myös käsin oikeaan suuntaan. Tämä on lupaus, josta pidämme kiinni, eikä siitä tingitä. Toinen tärkeä tukipilarimme on alusta alkaen ollut jatkuva uusiutuminen eli hyödynnämme niin fysioterapia-alan, kuin liikunnankin uusia tutkimuksia tunneillamme asiakkaidemme parhaaksi, unohtamatta tärkeintä eli koko kehon hyvinvointia. Tällöin Pilates-tunnilla niin keho kuin mielikin saavat yhtäaikaisesti harjoitusta tuoden ihanan hyvän olon.

-Riitta