10 onnistumista (tuhansia yrityksiä)  - osa 2 

Katson kelloa. Aikaoptimistina olen jälleen muutaman minuutin myöhässä. Tunnille saavun kuitenkin juuri ajallaan, mutta mieli on työpäivän jäljiltä vielä matkalla. Harmittaa. Jumppasalissa makaan patjalla ja mietin, miten ihmeessä tässä taas kävi näin. Huokaisen ja koetan rauhoittaa laukkaavaa mieltä siinä onnistumatta. 

Tunti alkaa. Ohjaajan ääni kuuluu mielen hälyn läpi lempeänä ja varmana. Hengitän ja haen seisoma-asentoa. Palikat päällekkäin, melskaavaa pää ylimmäisenä. Se vikuroi, mutta en pakota sitä. Luotan, että jo tunnin kuluttua tilanne on toinen. 

Ohjelman ollessa uusi, pinnistelevät aivot oppiakseen uudet liikkeet, rytmin, järjestyksen ja ajoituksen. Uuden oppiminen vie ajatukset helposti mennessään. Jo tutussa ohjelmassa liikkeiden helppous joskus yllättää, ja silloin jumppaaja saa vaipua nauttimaan pelkästään kehon liikkeestä ja keveydestä. Keveys leviää lopulta myös päähän, tyynnyttäen melskaavat ajatukset. 

Liike rauhoittaa. Hermosto rauhoittuu, kun keho saa liikkua. Mieli rauhoittuu, kun se seurailee liikettä ja kuuntelee hengitystä. 

Tunti on kulunut. Viimeiset kurotukset. Palikat päällekkäin. Keho päästä varpaisiin tasapainossa. Silmät vielä kiinni. Leuka kevyesti alaspäin, niska selkärangan jatkeena kuin joku vetäisi sinua kevyesti päälaesta ylös kohti kattoa. Alkutunnin sanat mielessä seisoo onnellinen ja hölmistynyt jumppaaja. Hymyilyttää. Hermostollinen melu ja heikotus on poissa.